Meissä jokaisessa on piileviä voimavaroja - Uutta musiikkia RASILTA

Julkaisemme perjantaina 21.1.2022 RASIN singlen Hätäsoihtu (Sytytä mut). Kappaleen kertosäkeen laulaa Tiina Korkiainen. 

RASI - Hätäsoihtu (Sytytä mut) kansikuva
Musiikkia, joka kuuntelee – Turkulainen RASI (Eemeli Rasi) on impressionistinen hipster hop –artisti, joka rikkoo RAP- ja EDM-musiikkia luovaksi pop-kokonaisuudeksi. Hän kirjoittaa, säveltää ja tuottaa kappaleensa itse. Poliisin uran jäätyä haaveeksi aivokasvainleikkausten jälkeen, RASI alkoi keskittyä musiikkiin. Sairaudet ovatkin sävyttäneet artistin elämää, mutta samalla kokemukset ja niistä ammennetut sanoitukset toimivat vertaistukena kuuntelijoille.

Hätäsoihtu (Sytytä mut) kappaleen teema on kannustava ja elämän vaikeuksissa vertaistukea antava. Meillä kaikilla on sisällämme voimavaroja joiden avulla kaikista vaikeuksista voi selvitä. 

Alla linkki pressikittiin jossa on singlen kuunneltava / radiosoitettava master, tarkemmat kappale- ja tekijätiedot, sanoitukset ja pressikuvat.