Äänitteiden julkaisu

Yhtä tärkeää kuin sisältö, on myös se, että se toimitetaan oikea-aikaisesti oikeisiin paikkoihin.  

Kaatuuko puu metsässä, jos kukaan ei sitä kuule? Onko biisin olemassaololla mitään merkitystä, jos se ei ikinä soi missään? 

Pahimmillaan monet artistit käyttävät suuria summia biisituotantoihinsa, mutta kämmäävät kaiken kalkkiviivoilla. Jos julkaisu ei esimerkiksi ehdi Spotifyn submittiin, ei se todennäköisesti saa juurikaan soittoa kyseisessä suoratoistopalvelussa.  

Me hoidamme koko julkaisuruljanssin yhessä yhteistyökumppanimme Music Production Alliancen kanssa niin, että hommat eivät ainakaan tässä vaiheessa valu reisille. 



Pistetäänkö biisit maailmalle? 

Laita viestiä alla olevan linkin kautta ja kerro toiveistasi. Laita viestiä alla olevan linkin kautta ja kerro toiveistasi. Vastaamme sinulle mahdollisimman pian. Tyypillisesti jo päivän tai parin sisällä.